Posti ja pankki - historiaa nekin

Posti ja pankki palvelivat 

Oravin sai oman postitoimistonsa 1.3.1980 ja se ehti palvella asiakkaita yli sadan vuoden ajan, kunnes se lakkautettiin heinäkuussa 1990. Postivirkailijoista muistamme kaikki Aino Torpakon (palveluksessa v. 1965-1990), kenties myös Aune Huttusen (toimessa v. 1929-1965). Ensimmäinen postimies oli Oskar Harlin, senaatinkopisti v. 1890-1891, hänen jälkeensä konttoria hoiti Betty Sofia Mölsé (v. 1890-1900), Elin Maria Harlin (v. 1901-1924), Eriikka Torpakko (v. 1924-1928) ja Elna Mariana Turunen (v. 1924-1929). Vuonna 1990 postia hoiti vielä Riitta Määttä.
Posteljooneista muistoissamme ovat mm. Albin Partanen, Ferdinand Torpakko ja Saku Halonen. 

Postikonttori ehti sijaita monessa paikkaa; mm. Keilniemessä, Osuuskaupassa ja Meijerinrannassa. 1950-luvulla posti siirtyi Osuuspankin tiloihin, jossa se toimi lopettamiseen saakka.

Tuttu toimipaikka - Oravin posti. Kuva on Pentti Torpakon arkistosta.

Oravin Osuuspankki koki Postin kohtalon v. 1992, jolloin Savonlinnan Osuuspankin sivukonttori Oravissa lopetettiin.

Alkujaan pankki perustettiin nimellä Ahvensalmen Osuuskassa ja se toimi itsenäisenä pankkina vuodesta 1921 vuoteen 1979, jolloin silloinen Oravin Osuuspankki liitettiin Savonlinnan Osuuspankkiin.
Hallituksen puheenjohtajana toimi maanviljelijä Aleks Rautiainen, peräti 30 vuotta, ja kassanhoitajana Otto Koponen, hänkin 26 vuotta tehtävässään. Otto Koposta seurasi Emil Rautiainen neljännesvuosisadan verran ja hänen jälkeensä veljenpoika Tapio Rautiainen. Kassanhoitajina toimivat mm. Eero Pylkkänen (v. 1952-1958) ja Kaarlo Kärkkäinen. Helena Herranen teki myös pitkän työuran pankkivirkailijana.


Oravin pankin konttori toimi omissa tiloissa v. 1928 lähtien. Kuva on Pentti Torpakon arkistosta.